Monday, September 28, 2015

Ajattelumallit

Kun puhumme rahasta niin puhumme monesta muustakin asiasta. Raha on vain työväline. Rahan hyödyntämiseen apuvälineenä tarvitsemme laadukkaita kysymyksiä, tunteidemme hallitsemista ja niiden pohjalta muodostettuja tekoja. Tällä kertaa keskitymme ajattelumalleihin, joiden avulla saamme tehtyä laadukkaita kysymyksiä. Ajattelumallit ovat ideoita, jotka kertovat meille kuinka asiat toimivat. Ajattelumallit muodostavat tietojemme perustan. Taloustiede ei ole irrallinen tieteenala. Se on enemmänkin matematiikan, biologian, kemian, psykologian, fysiikan ja historian tärkeimpien käsitteiden summa.




Ennen kuin pääsemme rahaan saakka, joudumme luomaan ajattelumallien pohjalta perusymmärryksen. Voimme käyttää sitä pohjana, kun ratkaisemme rahaan liittyviä ongelmiamme. Maailman muuttuessa yhä nopeammin, pysyvät ajattelumallit kehityksessä mukana. Ne ovat pitäneet paikkansa kymmeniä tuhansia vuosia ja jotkut niistä vielä kauemmin. Ne ovat tieteellisiä tosiasioita, kuten evoluutio. Voimme käyttää ajattelumalleja kaikkien ongelmiemme ratkaisemisessa. Voimme hyödyntää nitä myös ymmärtääksemme elämää ja vastaantulevia tilanteita paremmin. Tärkeiden ajattelumallien määrästä on erilaisia näkemyksiä. Warren Buffettin aisapari Charlie Munger puhuu kirjassaan Köyhän Charlien Almanakka noin 80-90:stä ajattelumallista. Ajattelumallien tarkka määrä ei ole olennainen asia. Itse tulen käymään noin viitisenkymmentä mallia läpi. Koska raha-asioiden hoito on enimmäkseen psykologiaa, on sen ymmärtäminen tärkein asiamme. Tästä syystä psykologialla tulee olemaan suurin rooli lähitulevaisuudessa. Emme tarvitse ajattelumallien hyödyntämiseen poikkeuksellista älykkyyttä tai erityistä tieteellistä koulutusta. Erikoistuminen yhteen asiaan voi pikemminkin estää riittävän ymmärryksen saavuttamisen.



Pelkkä ajattelumallien ymmärtäminen ei vielä riitä mikäli emme käytä niitä hyväksemme. Meidän pitää kehittää ajatteluprosessi, jossa käytämme malleja. Ne mahdollistavat oikeiden kysymysten teon. Voimme saada laadukkaita vastauksia vain kysymällä laadukkaita kysymyksiä. Pelkkä tieto ei riitä. Vaikka tieto on valtaa niin se ei riitä mikäli emme osaa tai halua hyödyntää sitä. Meidän pitää ymmärtää mitä tietomme tarkoittaa. Todellinen ymmärrys ei tule nopeasti. Mallien tulee olla jatkuvasti käytössä ja automaattisesti tavoiksi muodostuneina. Tähän tarvitsemme suuria toistomääriä. Tämä tapahtuu toistamalla kysymyksiä pitkällä aikavälillä yhä uudestaan. Pyrin riisumaan ajattelumallit mahdollisimman yksinkertaisiksi. Voit kysyä seuraavat kysymykset jokaisesta esittelemästäni ajattelumallista:

  • Miten tämä liittyy minuun juuri nyt?
  • Missä ja miten voin hyödyntää mallia?

Ajattelumalleissa riittää pureskeltavaa varmasti pidemmäksi aikaa. Tällä kertaa keskitymme yhteen esimerkkiin, jotta saamme kuvan siitä kuinka voimme hyödyntää ajattelumalleja. Tämä ajattelumalli on meille jo aikaisemmin tuttu, vaikka en siitä mitään aiemmin maininnutkaan.



Liikkeen jatkuvuuden laki



Laki sanoo, että kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia. Tämä pätee myös sinuun. Sinä toimit jatkuvasti samoin sävelin mikäli tekemisiisi ei vaikuteta. Liikkeesi pysäyttävä tai muuttava voima tulee useammin ulkoisesta lähteestä kuin sinusta. Tämä pätee mm. pörssikursseihin sekä ihmisten, yritysten ja valtioiden taloudellisiin tilanteisiin.



Vastataanpa lyhyesti edellämainittuihin kysymyksiin: Liikkeen jatkuvuuden lakia voimme hyödyntää mm. ajattelemalla tapojamme: Emme muuta meihin jo automatisoituneita tapojamme ellei jokin ulkoinen voima vaikuta niitä muuttaen. Emme lopeta tuhlaamista mikäli meille ei tule jostain ulkoisesta lähteestä ilmoitusta siitä, että nyt saa riittää. Ulkoinen lähde voi olla pankki, maksumuistutus tai ulosotosta tullut kirje. Nämäkään eivät ehkä muuta tuhlaamistamme mikäli saamme lainattua jostain lisää rahaa, kuten hankkimalla uuden luottokortin. Tappiollinen yrityskään ei todennäköisesti pääse tappioistaan eroon mikäli sen ulkopuolelta ei tule mitään signaalia siitä, että konkurssi uhkaa tai mikäli sen johto ei vaihdu.



Me voimme hyödyntää tätä ajattelumallia luomalla parempia tapoja, joita toteutamme. Meidän ei myöskään tule lainata rahaa kaverillemme/sukulaisellemme, jne mikäli hänellä on tapa tuhlata, koska tätä myötä me vain mahdollistamme hänen varojensa yli elämisen. Meidän tulee pikemminkin ilmoittaa hänelle ettei rahaa tipu.



Tämän ajattelumallin hyödyntämiseen on olemassa paljon muitakin tapoja. Meidän jokaisen tulee ajatella niitä lähipäivinä. Palaan ensi viikolla uusien ajattelumallien merkeissä asiaan.



-TT

Monday, September 21, 2015

Tuloksentekoketju

Viime viikot olen keskittynyt taloustaitoihin ja muodstamiimme tapoihin liittyen raha-asioihimme. Ne eivät muodostu itsestään vaan kuuluvat tuloksentekoketjumme viimeiseen osaan, tekoihimme. Vaikka tapamme ovat automaattisia, eivät ne ole syntyneet itsestään. Ne ovat ajattelumme ja tunteidemme tuloksia. Seuraavassa koko tuloksentekoketju:

Ajatukset → Tunteet → Teot → Tulokset

Ketju muodostuu seuraavasti: Ajatuksemme muokkaavat tunteitamme, tunteemme saavat aikaan tekomme ja tulokset seuraavat teoistamme. Käytännössä kaksi ensimmäistä osaa voi jäädä pois ketjusta yksittäisten tekojen aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa tapojamme, jotka teemme automaattisesti. Joskus tapamme voivat olla myös tunteidemme tuloksia, mutta ketju on tässä tapauksessa alkanut harvoin ajatuksistamme. Tavan muodostamisen ensisysäys on voinut syntyä ajattelumme kautta, mutta muuten ajatuksemme eivät juuri liity tapoihimme.

Me toimimme harvoin täysin ajattelumme kautta. Ensimmäinen osa ketjusta on vähiten käytössämme. Suurin osa meistä pitää itseään ajattelevana yksilönä, mutta totuus on toinen. Toimimme enimmäkseen vaistojemme varassa, koska siten aivomme säästävät energiaa. Teemme siis tuloksemme enimmäkseen tunteidemme ja tapojemme pohjalta. Meidän tulee muistaa se, että tunteemme ovat enimmäkseen oikeassa ja tapamme toimivat enimmäkseen etujemme mukaisesti. Tuloksemmekin ovat täten enimmäkseen hyviä. Valitettavasti virheidemme pienikin määrä voi tuottaa pahoja vaikeuksia rahojemme suhteen.

Tuloksentekoketjun hyväksikäyttäminen alusta loppuun saakka ei ole helppoa. Kuten mainitsinkin niin tunteemme ja tapamme muodostavat tuloksistamme suurimman osan. Tällöin ajattelumme jää paitsioon. Tällä kertaa tekstini jää lyhyeksi, koska toivon teidän yrittävän jäljittää itse käyttämänne ketjun osat edellisen isomman talouspäätöksenne ollessa kyseessä. Mikäli et ole tehnyt isompia päätöksiä viime aikoina niin yritä jäljittää jonkin pienemmän päätöksen tuloksentekoketju. Tämä ei ole helppo tehtävä, mutta auttaa ymmärtämään paremmin kuinka teemme päätöksiä raha-asioissa. Seuraavassa yksinkertaistettu esimerkki tuloksentekoketjusta:

Olemme ajattelumme tuloksena tulleet siihen tulokseen, että meidän tulee ansaita passiivista tuloa sijoittamalla osakkeisiin. Emme ehkä tiedä sijoittamisesta juuri mitään muuta kuin sen, että ystävämme on tienannut ison summan rahaa sijoittamalla yritykseen x. Tällöin tunnemme kateutta ystävämme rikastumista kohtaan ja ahneutemme alkaa vaikuttaa. Tunnemme ahneutta ja päätämme tehdä rahaa samalla tavalla kuin ystävämme ja valitsemme sijoituskohteeksi yrityksen x osakkeet. Tämän jälkeen teemme sijoituspäätöksen ja pankkimme avustuksella teemme ostotarjouksen hintaan x joka toteutuu. Tarjouksen läpimenon jälkeen saamme tuloksia. Kyseessä on yksinkertaistettu esimerkki ja todellisuudessa vaikuttavia tunteita on paljon ja ennen ostotarjousta olemme tehneet monia asioita. Olemme todennäköisesti myös ajatelleet muita asioita passiivisten tulojen hankintaa.

Seuraavaksi menen tarkemmin raha-asioiden ajattelemisen maailmaan. Tulemme viettämään siellä useita viikkoja, koska pyrin opettamaan teille parempaa ajattelua, jotta saatte käynnistettyä parempia tuloksentekoketjuja.

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

Tuesday, September 15, 2015

Rahankäyttötavat osa 2. vanhojen muuttaminen

Viime viikolla keskityin kertomaan kuinka uusia tapoja luodaan. Tämä on helpompaa kuin muuttaa vanhoja. Suurin osa meistä on tehnyt asioita vuosikymmeniä samalla tavalla. Tavat ovat ohjelmoituneet niin vahvasti aivoihimme, että niiden muuttaminen on vaikeaa. Me emme voi päästä eroon vanhoista tavoista, mutta voimme muuttaa niitä. Vanhojen tapojen muuttamisen kesto voi olla jopa satoja päiviä. Emme voi sanoa suoraan kauan tavan muuttaminen kestää. Voimme vain arvata. Toistojen määrän pitää olla suuri. Joitakin asioita voimme toistaa joka päivä, joten tällaisten tapojen muuttaminen kestää lyhyemmän ajan. Itse opettelin puhdistamaan hampaanvälit vasta viime vuonna joka päivä kaksi kertaa. Tämän tavan luontiin meni muutamia kuukausia. Lisäksi opettelin pesemään hampaat kaksi kertaa päivässä eli aamulla ja illalla. En ollut tätä ennen pessyt hampaitani kuin iltaisin. Myös tekemättä jättäminen on tapa. Minulla meni yli vuosi tämän tavan muuttamiseen.


Jotta pääsisimme itse tavan muuttamiseen niin on muistettava tapojen anatomia. Niillä on kolme osaa:

  1. Vihje
  2. Rutiini
  3. Palkinto

Vihje laukaisee rutiinin, jota kutsumme tavaksi. Suoritamme rutiinin, jotta saamme palkinnon.

Tapojen muuttamisen tarvitsemme neljä eri askelta:

  1. Tunnista rutiini
  2. Kokeile palkintoja
  3. Eristä vihje
  4. Tee suunnitelma


Ensimmäinen kohta on helpoin. Mietit tavan, jonka haluat muuttaa. Tämä on rutiinin tunnistaminen. Palkintojen kokeileminen vaatii työtä. Joudumme kokeilemaan eri palkintoja, koska emme tiedä suoraan minkä palkinnon saamme rutiinin suorittamisesta. Palkinto voi olla mitä tahansa hormonitilojen muutoksista lyhyisiin tunnetilojen muutoksiin. Oikean palkinnon löytäminen on tärkeää, koska palkinto on se kriittinen tekijä, joka tuottaa tavan muodostumisen. Palkinnon löytäminen ei ole helppoa, joten meidän tulee kokeilla eri palkintoja ja yrittää havainnoida miltä ne tuntuvat. Voimme käyttää havainnoimiseen toista ihmistä tai havaintojen kirjaamista muistiin heti rutiinien suorittamisen jälkeen. Mikäli odotamme liian pitkään erehtymisen vaara on suuri. Meidän tulee suunnitella etukäteen tekomme.


Oikean palkinnon löytämisen jälkeen mennään vihjeen eristämiseen. Vihjeillä on yhtäläisyyksiä. Ne voivat olla sidonnaisia joko paikkaan, seuraan, henkiseen/fyysiseen tilaan, kellonaikaan ja tekoihin ennen rutiinia. Vihje voi olla myös kaikkien edellämainittujen tai joidenkin yhdistelmä. Vihjettä etsiessä meidän tulee joka kerta kirjoittaa muistiin edellämainitut asiat. Käytetään esimerkkinä, vaikka Sirpaa joka sortuu perjantai-iltaisin shoppailemaan työpäivän jälkeen, vaikka hänellä ei olisikaan siihen varaa. Sirpan vihjeet voivat näyttää seuraavilta:

  • Seura: yksin
  • Paikka: ostoskeskus
  • Tila: töiden jälkeinen väsymys, nälkä, stressitilan hetkellinen laukeamine, jne.
  • Aika: 17-18 perjantaina
  • Edeltävä tekeminen, töistä kotiin lähteminen

Sirpalla tulisi olla mainitut asiat ylhäällä, jotta hän voisi alkaa eristämään vihjeitä. Muistiinpanojen tekemisen tulisi olla toistuva rutiini joka perjantai. Riittävä määrä toistoja auttaa eristämään todelliset vihjeet/vihjeen. Vihjeet eivät aina ole täysin samoja, joten toistoja on pakko tehdä tämän vuoksi. Tähän voi kulua viikkoja, riippuen tavasta.


Kolmen ensimmäisen osan jälkeen voimme alkaa muuttamaan tapaa. Ne eivät muutu helpolla. Meidän tulee tehdä suunnitelma tapamme muuttamiseksi. Suunnitelman tulee näyttää suunnilleen seuraavalta: Kun hahmotan x:n (vihje) teen seuraavan asian (rutiini) saadakseni palkinnon x. Toisin sanoen, kun Sirpa on ostoskeskuksen liepeillä paikassa x väsyneenä, nälkäisenä ja raskaasta työviikosta stressaantuneena (vihje) menee hän ostoskeskuksen sijaan paikkaan x (rutiinin suoritus) hankkimaan palkinnon x. Tämä on perusperiaate tapojen muuttamiseen. Se voi tuntua vaikealta asialta. Se onkin sitä. Tapojen muuttaminen on paljon vaikeampaa kuin niiden luominen. Tapoja pitäisi muuttaa yksi kerrallaan. Valitettavasti jotkin tavat ovat riippuvaisia toisistaan, kuten roskaruoan syöminen ja sokerilitkujen juominen. Meidän tulee varata paljon aikaa tapojemme muuttamiseen. Tarvitsemme myös kärsivällisyyttä, jotta jaksamme odottamaan riittävän pitkään automaation muodostumista.


Koska emme voi muuttaa kaikkia tapojamme samaan aikaan, tulee meidän aloittaa helpoimmista ja vähiten energiaa vaativista tavoista. Nämä tavat ovat niitä, joiden muodostaminen ei ole kestänyt pitkään. Ensimmäisen onnistumistemme jälkeen voimme keskittyä niihin tapoihin, joiden muuttamisesta saamme suurimmat hyödyt. Nämä asiat ovat henkilökohtaisia, joten meidän jokaisen tulee valita mitkä tapamme haluamme muuttaa.


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

Tuesday, September 8, 2015

Rahankäyttötavat, osa 1. uudet tavat

Rahankäyttötapamme perustuvat oppimiimme taloustaitoihin. Suurin osa taidoistamme on automatisoitunut tavoiksi. Taidot ja tavat perustuvat samoihin kytkentöihin. Tavat ovat automaatio ja taidot kertovat kuinka hyvin tapamme toimivat. Kun ostamme jotain, teemme sen hyvin tai huonosti. Suuri osa ostokäyttäytymisestämme perustuu tapoihin, joita emme ajattele. Toimimme automaation ohjaamina. Tällöin tapojemme laatu ratkaisee kuinka hyvin pärjäämme. Käsittelen blogissani kahta eri asiaa tavat-osiossa eli uusien tapojen luomista ja vanhojen muuttamista. Uusien tapojen luominen on helpompaa kuin vanhojen muuttaminen. Me voimme vain muuttaa vanhoja tapojamme, mutta emme voi päästä niistä kokonaan eroon.

Tapojen määrittely

Tapa tarkoittaa jotain aiemmin tehtyä valintaa, jonka tekemistä jatkamme yhä uudelleen ajattelematta sitä. Ne muodostuvat aivoissamme tapahtuvista neurologisista tehtävistä ja mitä kauemmin niitä tehdään sitä vahemmän aivomme tarvitsevat niihin energiaa. Tavat ovat prosesseja, joissa aivomme muuttavat tekemämme tehtäväsarjat rutiineiksi. Päivittäin näitä sarjoja on satoja. Tapoja muodostuu, koska aivomme tekevät koko ajan työtä energiansäästämiseksi. Ne vähentävät rutiineihimme käytettävää energiaa ja parantavat kykyämme keskittyä muihin asioihin. Tämä tarkoittaa sitä ettei ilman uusien rutiinien löytymistä tapamme häviä mihinkään vaan ne elävät omaa elämäänsä. Voidaksemme tuottaa uusia tapoja ja muuttaa vanhoja, tulee meidän ohjelmoida aivomme tuottamaan tai muuttamaan tapoja.

Tapojemme anatomia

Tavoillamme on kolme eri osaa. Vihje joka laukaisee rutiinin, jota kutsumme tavaksi. Suoritamme rutiinin, jota kutsumme tavaksi. Suoritamme rutiinin, jotta saamme palkinnon joka on mielihyvän tunne. Ilman palkintoa aivomme eivät muista rutiinia, jonka suoritimme. Palkinnon saamisen jälkeen aivomme lepäävät siltä osalta mihin kyseinen tapa on talletettu. Aivotoiminnassamme tapahtuu kaksi piikkiä tapojemme aikana. Ne ovat vihjeen huomaaminen ja palkinnon saaminen. Rutiinit vaativat sitä vähemmän aivotoimintaa mitä kauemmin teemme niitä. Vihjeet voivat olla mitä tahansa ajasta, paikasta ja seurastamme riippuen. Myös visuaaliset vihjeet voivat laukaista rutiinin. Rutiinit voivat olla yksinkertaisia tai monimutkaisia. Rutiinien kesto voi olla millisekunneista useisiin tunteihin. Palkinnot vaihtelevat hyvänolon tunteista, kuten ylpeydestä fyysisiin muutoksiin. Palkinto on niin suuri, että siihen muodostuu jatkuva halua ja tarve, jolloin tapa muodostuu.

Uusien tapojen luomisessa kolme osaa

  1. Selkeän vihjeen keksiminen
  2. Rutiinista saadun palkinnon määritteleminen
  3. Palkinnon ohjelmoiminen aivoihin

Esimerkkinä säästämisen aloittaminen. Ensimmäiseksi on kerrottava ettei tämä ole ainut tapa saada aloitettua säästäminen. Toiseksi on sanottava ettei tämä prosessi päde suoraan tavan muuttamiseen. Joudumme olettamaan, että säästäminen tässä tapauksessa tapahtuu siirtämällä rahaa käyttötililtä säästötilille elektronisesti omalla tietokoneella. Rutiinina on tässä tapauksessa tilipäivänä tapahtuva tilisiirto. Vihjeenä voimme käyttää omaan tietokoneeseen tai tietokonepöytään laitettavaa post-it lappua, johon on merkitty rahojen siirtopäivä ja siirrettävä rahasumma. Päivämäärän voi tältä lapulta vaihtaa sitä mukaa, kun tilisiirto on tehty. Sinun tulee määritellä säästämisestä saatava palkinto. Sinun täytyy määritellä niin iso palkinto, että sinulle tulee palava halu saavuttaa se. Sinä voit päättää käyttäväsi osan säästetyistä rahoistasi esimerkiksi unelmiesi lomamatkaan tai johonkin muuhun luksukseen. Palkinnon ohjelmoiminen on näistä asioista vaikein asia. Jos haluat säästää lomamatkaan, voit laittaa tietokoneesi taustakuvaksi aurinkorannan kirkkaan veden äärellä. Voit myös tulostaa kuvan ja laittaa sen paikkaan, jossa se on koko ajan näkyvilläsi. Mitä enemmän altistut riittävän suurelle palkinnolle sitä enemmän alitajuntasi alkaa liikuttaa sinua sen suuntaan.

Asiat ovat yksilöllisiä, joten sinun tulee ohjelmoida tapasi omien halujesi ja vaatimustesi mukaan. Sinun kannattaa myös aloittaa mahdollisimman yksinkertaisella ja helpolla rutiinilla. Voit pikkuhiljaa nostaa rutiinin vaikeusastetta, kuten säästettävää rahasummaa. Älä yritä haukata liian suurta palaa kerralla. Älä myöskään aloita monen tavan muodostamista kerralla vaan hoida asiat yksi toisensa jälkeen. Tapojen ohjelmoiminen kestää sitä pidempään mitä haastavampia ne ovat. Älä odota niiden muodostuvan heti. Tapojen ohjelmoiminen riippuu myös siitä kuinka usein teet toistoja. Hyvien tapojen kehittäminen on paras tapa saada aikaan pysyvä muutos. Keskity niiden luomiseen ensimmäisenä, kun haluat parantaa taloudellista tilannettasi.

Mieti minkä tavan luomisesta sinun kannattaa itse aloittaa. 

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

PS. Julkaisen ensi viikon alussa uuden kirjani nimen ja kerron sen julkaisupäivästä samalla, pysykää kuulolla.